Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2023.

★ Abstrahointi

Kuva
Abstrahointityössä ideana oli muuttaa jokin eläin, kasvi, esine tms. joksikin abstraktiksi, josta voisi muotoilla mm. merkin tai logon. Ensin piti valita jokin asia tai esine jonka piirtäisi tarkasti digitaalisesti tai paperille. Piirustuksesta lähdettiin sitten pelkistämään eri kohtia, kunnes sitä ei välttämättä enää tunnisteta alkuperäiseksi asiaksi. Tuloksessa piti kuitenkin silti säilyä jokin elementti alkuperäisestä kuvasta. Materiaalit: Digitaaliset välineet (piirtopöytä, Krita) Abstrahointityö oli minusta mieluinen. Minulla oli aluksi vaikeuksia lähteä pelkistämään työtä, mutta se alkoi sujua kun lopulta sain ideasta kiinni. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen sekä alkuperäiseen piirustukseen, ja opin myös enemmän logosuunnittelusta.

☆ Kuivaneula

Kuva
Ennen kuivaneulatyön aloittamista saimme tehtäväksi tutkia Suomen taidegraafikoita sekä kuvia kuivaneulavedoksista. Niiden pohjalta saimme idean siitä, millainen työ on kyseessä. Teoksen aiheena piti olla jokin itselleen tärkeä tai kantaaottava teema, jolla voidaan tuoda esiin esim. ilmastonmuutosta. Työssäni on kaksipäinen karitsa, jonka taustalla näkyy tähtikuvioita. Työni nimeksi tuli "Oikku". Työn ideana on kuvastaa erilaisuutta, jota on yleensä katsottu pahalla. Erilaisuus on kuitenkin se asia, joka tekee ihmisestä tai eläimestä uniikin, eikä sitä pitäisi hävetä tai halveksua. Tein ensimmäisenä työstä luonnoksen. Varsinainen työ tulee kuitenkin olemaan luonnoksen peilikuva. Otin työstä kuvan ja muokkasin sen alkuperäisen peilikuvaksi, jotta sen luonnostelu kuparilaatalle olisi helpompaa.  Kun luonnos oli valmis, aloin kaivertamaan laatalle kuivaneulalla. Kaivertaminen oli tarkkaa, ja pienikin kaiverrus tulisi näkymään lopputuloksessa. Kun ...

★ Taidehistoria, uusklassismi

Kuva
Taidehistoriatyön ideana oli tutustua vanhoihin tyylisuuntauksiin, ja valita niistä yksi jolla  toteuttaa seuraavan työn. Töissä oli tärkeää kiinnittää huomiota hahmoihin, väreihin, maalaustekniikkaan ja sommitteluun. Valitsin tyylisuuntauksekseni uusklassismin, koska olen kiinnostunut mytologian olennoista, jotka ovat yksiä uusklassismin teemoista. Ideoinnin jälkeen aloin valmistamaan maalauspohjaa, jossa kiilojen mitat olivat n. 60x50. Luonnostelin kohtauksen, jossa kentauri on joutunut leijonien piiritettäväksi ja pääsin aloittamaan varsinaisen työn. Maalasin kankaan ensin vedellä ohennetulla akryylimaalilla ruskeaksi, jonka jälkeen aloin työstämään maalausta kohta kerrallaan. Käytin työn aikana paljon eri referenssejä mm. leijonan ja hevosen ruumiinrakenteista, jotta saisin niistä tarkemman näköisiä. Materiaalit: Akryylimaali Minulla oli työn aikana todella ristiriitaisia tunteita, sillä kaikki ...

☆ Kuultomaalaus

Kuva
Toisena värioppitehtävänä teimme harjoituksen, jossa opimme miten värit vaikuttavat keskenään. Jokaiselle värille tuli neljä eri kohtaa, joista ensimmäinen oli maalattu 100% näkyväksi, toinen 75%, kolmas 50% ja neljäs enää 25%. Niiden annettiin kuivua, jonka jälkeen sama toistettiin toisella värillä niin, että se eteni kohti ensimmäistä väriä. Lopputuloksena värien yhdistelmistä syntyi erilaisia sävyjä. Materiaalit: Vesivärit Työn tehtävänantoa oli aluksi vaikea ymmärtää, mutta idea lopulta selkeni. Kuultomaalaus oli sinänsä aika yksinkertainen tehtävä, joten en kohdannut työn aikana suurempia ongelmia. Tosin osassa sävyistä oli hieman liikaa toista väriä, joten siinä olisin voinut olla tarkempi.

★ Väriympyrä

Kuva
Kertasimme värioppia tekemällä eläinteemaiset väriympyrät. Eläin oli vapaavalintainen, kunhan siitä saisi tehtyä jotenkin ympyrän muotoisen. Ympyrän keskikehälle tuli puhtaat värit, ulkopuolelle mustalla taitetut ja sisäpuolelle valkoisella taitetut värit. Eläimelle piti myös raajat tai muut lisukkeet, jotka maalattaisiin ruskeaksi.  Materiaalit: Vesivärit, tussi Väriympyrää oli mukava työstää, etenkin koska perinteisen tylsän ympyrän sijaan pääsimme käyttämään työssä vähän luovuutta. Onnistuin mielestäni työssä ihan hyvin, vaikkakin olisin halunnut toisesta raajasta ruskeamman ja väreistä puhtaampia. Minun olisi myös pitänyt olla maalaamiseen aikana maltillisempi, sillä osa väreistä sekoittuvat hieman keskenään.

★ Asetelma

Kuva
Asetelman piirtäminen oli yksi kurssin ensimmäisistä tehtävistä. Oppilaat saivat opettajan kanssa tehdä luokan keskelle asetelman erilaisista esineistä, joista osa oli oppilaiden tuomia. Asetelma oli keskellä penkkien muodostamaa rinkiä, joten kaikilla oli hieman erilainen näkökulma asetelmasta. Tärkeintä asetelmaa tehdessä oli tuoda esiin valojen ja varjojen vaikutukset eri esineissä ja materiaaleissa (mm. sankossa ja kankaassa.) Materiaalit: Hiili Työ oli yksi kurssin ensimmäisistä, joten en ollut vielä ihan perillä perusasioista kun aloitimme asetelman tekoa. Siitä syystä en ole niin tyytyväinen työni lopputulokseen, sekä siksi, ettei minulla ole paljoa aiempaa kokemusta hiilellä työskentelystä. Opin kuitenkin työn aikana hiilitekniikoita, joita hyödynsin muutamaan otteeseen. Työssä on myös muutamia elementtejä joista olen ihan ylpeä, kuten nuken pään kuvakulma ja vasemmalla olevan patsaan ilme. Valitettavasti minulla ei ole kuvia työn vaiheista tai asetelmasta itsestään...