☆ Nykytaidetyö
Nykytaidetyön aihe ja tekniikka olivat vapaavalintaisia, eli oppilaat saivat hyvin hyödyntää omia ideoita ja taitojaan. Työn piti kuitenkin olla nykytaidetta, jota meidän piti tutkia ennen työn aloittamista. Valitsin oman nykytaidetyön tekniikaksi digitaalisen taiteen, ja tein työn IPadillani. Työn henkilön selässä on iso viilto, josta veren sijaan valuu ulos ns. avaruutta, joka kuvastaa elämän valumista hänestä pois hänen ollessaan tyhjyydessä.
Käytin ääriviivoja tehdessä referenssejä malleista, jotta anatomia olisi tarkempi.
Työssä varjot tulevat vasemmalta puolelta, eli tyhjyydestä, joka ns. imee hahmoa itseensä. Valo sen sijaan tulee oikealta puolelta, eli sieltä, minne hahmosta lähtevä avaruus on valumassa. Valon olisi tarkoitus antaa työhön tilkka toivoa.
Materiaalit: Digitaaliset välineet (IPad, Procreate)
Nykytaidetyön tekniikka oli helppo valita, sillä olen harrastanut digitaalisesta taidetta jo vuosia ja hyödynnän sitä paljon. Työn aihetta oli vaikeampi keksiä, mutta sain idean vahingossa kun piirtelin huvikseni hahmoja. Olen työssä melko tyytyväinen anatomiaan ja valaistukseen, vaikkakin olisin halunnut ehkä tuoda osaa kehosta esiin vielä enemmän (kuten kasvoja ja kehon ruhjeita). Pidän työn kokonaisuudesta, etenkin hahmon heijastuksesta tyhjiössä. Lisäsin hahmolle myös venytysarpia, sillä tykkään todella paljon siitä, miten nykyään on alettu normalisoimaan kehon "epätäydellisyyksiä." :)




Kommentit
Lähetä kommentti